Noin vuoden töissä on puhuttu siitä, kuinka siellä on liikaa töitä nykyiselle työntekijämäärälle. Olen ainoa palkattu työntekijä ja teen työtäni kokoaikaisesti. Firmaa pyörittävä pomopariskunta tekee varsinaista perustyötä erittäin harvoin, muutamia tunteja viikossa. Ei liene yllätys, että lähes joka päivä on sellainen olo, että työt kaatuvat päälle, kun pienimmätkin viivästymiset tavarantoimituksissa tai vähänkin suunniteltua enemmän aikaa vievät asiakkaat saavat sekuntiaikataulun pettämään. Noin puoli vuotta sitten pomot sitten laittoivat työnhakuilmoituksen nettisivuillemme. Kuvaa hyvin työpaikan henkeä, että asiasta ei kerrottu minulle, vaan sain sen sieltä itse lukea. Vielä hauskempaa oli, että ilmoituksessa kuvattiin työn olevan arkipäivätyötä ja  työaikojen olevan hyvin muokattavissa hakijan toiveiden mukaisiksi - eli minun toiveillani, elämälläni ja halullani edes joskus viettää viikonloppuni muualla kuin töissä ei ollut mitään väliä. Otin asian puheeksi ja kerroin rauhallisesti, että loukkaannuin tavasta, jolla asia hoidettiin ja siitä, että en todellakaan haluaisi olla aina lauantaisin töissä. Sisäisesti olin raivoissani. 

Sain tahtoni läpi ja hakemusta muokattiin vähän enemmän siihen suuntaan, että osari tekisi iltaa ja viikonloppua.  Y jopa sanoi,että oli hyvä, että sanoin asiasta. Aloin innostua ajatuksesta, että saisin työkaverin ja enemmän vapaa-aikaa itselleni ja perheelleni. Rekrytointiprosessi junnasi paikallaan kaksi kuukautta. Hakemuksia tuli, mutta ketään ei haastateltu. Sitten Y ilmoitti, että ei ole järkeä palkata osa-aikaista työntekijää, ennen kuin firmassa olisi tarpeeksi töitä kahdelle kokoaikaiselle työntekijälle. SIIS MITÄ??? Logiikka oli aivan uskomaton. Ei firma voi kasvaa, jossei nykyisiä töitä pystytä tekemään kunnolla työntekijöiden ajanpuutteen takia. Ei myyntiä voi nostaa, josseivat myyjät pääse näyttämään kynsiään ja avustamaan tässä työssä. Jos myyjät ovat uupuneita ja perushommien tekemiseen kuluu kaikki aika ja energia, esillepanoon, tuotevalikoiman kasvattamiseen ja tarjouskampanjoiden kehittelyyn ei enää riitä paukkuja.

No, noin kuukausi sitten minulle ilmoitettiin, että meille palkattaisiin uusi kokoaikainen työntekijä. Eipä ole mitään tapahtunut, edes ilmoitusta ei ole näkynyt nettisivuillamme. Hetken jo taas toivoin, että asiat muuttuisivat paremmiksi tai edes vähän erilaisiksi. Toivo on vaarallinen tunnetila,  sillä kun sitä seuraa pettymys, se on suurempi kuin ennen kuin mitään edes ehti toivoa.