On taas kaksi erittäin rankkaa työviikkoa takana. Eikä loppua näy, huomenna taas töihin, je. Ketuttaa lauantaityöt, etenkin kuin saan ehkä 1-4 lauantaita vuodessa vapaaksi ja niitäkin saa kinuta ikuisuuden ennenkuin saa. Tällä viikolla katsoin jopa työkoneelta vanhan työpaikan avoimia työpaikkoja - sivua. Täytyy toivoa että pomot ei huomaa... Tai oikeastaan ihan sama, jos ne vakoilee sivuhistoriaa (josta olen lähes täysin varma), vakoilkoot. Ei ne kuitenkaan potki mua pihalle, koska ei ne jaksa ketään uuttakaan kouluttaa mun tehtäviin. Jotenkin kans uskon siihen että jos ne palkkaiskin uuden ihmisen, moni ei mun tapaan jäisi sinne töihin kovin pitkäksi aikaa. En mäkään toisessa elämäntilanteessa olisi jäänyt. Minulla on fyysinen vamma, jota tosin pystyn salaamaan töissä, vaikka kipulääkeitä ilman en pärjäisi. Kahden vuoden lääkärissä ravaamisen jälkeen saatan puolen vuoden kuluttua päästä vihdoinkin leikkaukseen, joka toivon mukaan auttaa. Leikkaus on iso ja sitä seuraa pitkä sairasloma, joten vakityötä ei nyt kannata jättää. Ahdistaa silti, että on tästä syystä sitoutunut työhönsä. Ja silti on pakko katsoa ilmoituksia... Ihan vain varalta.