Menin tänään vuosien takaisen pomoni (S) 50- vuotispäiville. On toisaalta vähättelyä sanoa häntä vain pomokseni, vuosia hän oli myös ystäväni ja hänen perheensä kuin omaa perhettä. Sen jälkeen kun lopetin työskentelyn hänen hevostallillaan hevosenhoitajana noin kolme vuotta sitten, olen tavannut häntä satunnaisesti, nyt en kuitenkaan yli vuoteen. Kuitenkin hän kutsui ja minä menin. Surullista, että sitten kun lopetin työt, käytännössä loppui tuokin ihmissuhde. Omaa syytänihän se oli, hän kyllä on houkutellut käymään, mutta en vain ole mennyt, on ollut aina muka niin kiireistä. Toki hänenkin kanssaan työskentelyssä oli omat haasteensa, kuten useiden esimiesihmisten kanssa on, mutta hänen lämpönsä pelasti paljon. Työpaikan henki oli ihana, työntekijöistä välitettiin ja kohdeltiin kuin perheenjäseniä. Kuitenkin roolijako oli selvä, S teki päätökset, mutta toki kysyin työntekijöidenkin mielipidettä. Ja omia mielipiteitään pystyi myös esittämään ja niitä arvostettiin.

 

Olen ollut viime viikot todella väsynyt nykyiseen työpaikkaani. Olen aina ollut itse työssäni vastuuntuntoinen, mutta jos työpaikassa eivät asiat ole menneet syystä tai toisesta hyvin, olen irtisanoutunut nopeasti. Lapsena ja nuorena jouduin katselemaan vierestä, kun äitini vietti 10 vuotta työpaikassa, jossa oli jatkuvasti ongelmia ja näin miten se vaikutti hänen mielialaansa kotona. Näin olen elänyt elämääni sillä asenteella, että jos työssä ei mene hyvin, on parempi irtisanoutua, kuin jäädä yritykseen, jossa ei arvosteta. Joku on nyt kuitenkin muuttunut. Ehkä olen aikuistunut. Tai sitten vain olen kasvattanut oikean vastuuntunnon. Olen nyt ollut lähes vuoden työpaikassa, jossa en ole onnellinen. Sen sijaan, että olisin juossut karkuun ensimmäisten ongelmien tullessa esiin, olen pyrkinyt vaikuttamaan ongelmiin ja osa pieleen menevistä asioista onkin helpottunut. Mutta mutta…

 

Isoin ongelma työpaikalla on miespuolinen pomoni Y. Hän ei edes aina tervehdi minua tullessaan. Tai välillä hän saattaa häipyä työpaikalta sanomatta minulle mitään. Emme puhu käytännössä mitään hänen ollessaan paikalla. Pakolliset asiakkaisiin tai tuotteisiin liittyvät kysymykset hoidetaan kyllä, mutta nekin vain minun aloitteestani.

 

Kaiken huippu oli kun keväällä jouduin pyytämään vapaata hautajaisia varten.

 

Eikä kysytty

 

Se loukkasi.

 

Ymmärrän toki

 

Vaikea puhua.

 

Onneksi on enää huomenna (tai siis tänään, yö onkin jo kääntynyt lauantain puolelle) lauantai vuoro ja sitten alkaa loma…

 

Viimeiset lauseet jätin kesken, kun alkoi itkettää liikaa, taitaa olla aika mennä nukkumaan, että huomenna edes jotenkin jaksaa. X on tosin töissä, hän on mukava ja hänen kanssaan voi jutella lähes kaikesta. Ei tosin Y:n kanssa olevista ongelmista.